Tuiskunen.blogspot.fi
on allekirjoittaneen yksi tapa purkaa satunnaisesti mielen syövereistä pulppuavia ajatuksia ihmisten ilmoille. Täältä voit löytää muun muassa asiaa ja arvosteluja pleikkareista, huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa, sekä ihan vaan tarinoita meikäläisen elämästä.

Kategoriat:

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Testissä PS4 PRO

PS4 on ollut allekirjoittaneella jo melkein julkaisupäivästä asti kovassa käytössä ja pelejäkin siihen on kertynyt lähes sata zipaletta. Monet näistä on toki Plus jäsennyyden johdosta tulleita "ilmaisia" kuukausittaisia pelejä, joita kaikkia en ole edes kokeillut, mutta joka tapauksessa 500 gigan kovalevy on jo useamman vuoden huutanut hoosiannaa tilan puutteen takia. Ulkoinen 3 teran kovo korjasi hienosti tämän ongelman, mutta tuli tuo PS4 PRO myös hommattua nyt, kun graafiset parannukset ja sulavampi ruudunpäivitys alkoivat liiaksi himottaa hifistelijän mieltäni. Tässä siis mielipiteeni Pleikkari Proosta.

Ihan ensi testauksella se vaikutti täysin samalta, kun normi nelonenkin, mutta useampia pelejä kokeillessani eroja alkoi löytyä ja tunsin saaneenikin vastinetta rahoilleni (luojan kiitos).
Tähän väliin mainittakoon, että ensimmäiset testit tein LG 55" Full HD telkkarilla, koska uusi saman kokoinen 4K töllötin oli vasta matkalla uuteen kotiinsa meidän olkkariin.
Eli 1080p lättyteeveellä erot olivat lähinnä ruudunpäivitykseen, mikä sekin oli kyllä oikein positiivinen parannus. Etenkin Just Cause 3:sta pelanneet tietävät, kuinka pahasti se köhi ja pätki normipleikalla heti jos isompia räiskeitä ja mäiskeitä lensi ruudulla (ei ruudulle). PRO sen sijaan kehrää ihanan tasaisesti, eikä nytkähtele, vaikka miten koittaisi saada pelissä kaaosta aikaan. Peli nautintohan siinä muuttui jo aivan täysin. Ainakaan PS Storessa ei mainita, että JC3 olisi saanut mitään PS4 PRO tukea sen kummemmin, joten tämä sulavuus johtunee uuden pleikan Boost Modesta, jonka kai sitten pitäisi tehostaa ihan kaikkia PS4 pelejä. Loistavaa!
Normi pleikkarilla meteli on laitteen kuumetessa järkyttävä etenkin raskaammissa peleissä (ainakin omalla konsolillani), mutta PS4 PRO kehrää tasaisen hiljaisesti, jopa boost moden ollessa päällä. Täysin äänetön se ei toki ole, mutta ehdottomasti hiljaisempi, kuin vanhempi masiina.
Mitenkäs sitten VR. Muutamia VR pelejä testasin PRO:lla, mutta niistä oikeastaan ainoastaan Resident Evil 7 teki merkittävän ulkoasun ehostuksen, eikä kauemmas katsoessakaan tarvinnut enää sietää läheskään samanlaista pikselimössöä, mitä normi nelosella joutui katselemaan. Tämän ansiosta tekisi melkein mieli aloittaa RE7 kokonaan uusiksi, jotta saisi koko pelistä täyden nautinnon VR:nä.

Tuli sitten se päivä jolloin saapui uusi upea LG 55" 4K töllötin. Tässä kohtaa PRO pääsi oikeuksiinsa myös graafisen annin puolesta ja kyllä tuon pelkän television päivityksen myötä alkoivat pelit näkyä jo muutenkin aivan uudessa valossa ihan Minecraftia myöten. Uusin Call of Duty on suorastaan jumalaisen kaunis ja sulava, joten ihan sen takia kaivoin tämän hyllystä ja aloin pelata pitkästä aikaa.
Horizon: Zero Dawnin en uskonut enää voivan paljon kaunistua normipleikkariversiosta, mutta voi pojat olin väärässä! Paremman näköistä peliä en ole kuunaan nähnyt!
Se tietysti vähän häiritsee, kun PS4 PRO:n tehot eivät kuitenkaan riitä monissa peleissä, sekä ruudunpäivityksen, että grafiikan parantamiseen. On siis valittava kumpaa haluaa parantaa. Itse valitsen yleensä sulavamman pelattavuuden.

Liitännöistä täytyy antaa plussaa kolmannesta USB liitännästä, joka sijaitsee laitteen takana. Se on etenkin VR:n usbille erittäin kätevä sijainti.

Lievästi offtopicina mainittakoon, jotta elämä ei olisi liian täydellistä, kahden PS4 konsolin "yhtäaikainen" käyttö ei toimi aivan tuosta noin vaan. Lähinnä tallennusten kanssa on siis ongelmia esim. jos haluan pelata vaikkapa nyt FarCry Primalia alakerran konsolilla ja myöhemmin jatkaa sitä yläkerran koneella uusimmasta tallennuspisteestä tottakai, niin tämä ei onnistukaan, koska tallennus on ainoastaan siellä ykkös koneella. Manuaalisesti siirtämällä tallennustiedostot verkkotallennustilaan voi ilmeisesti sitten ladata ne sitä kautta toisellekin konsolille, mutta jo se että kone ei voi tehdä tätä automaattisesti, ihmetyttää kovasti. Muistaakseni PS3:lla tätä ongelmaa ei ollut. Korjatkaa jos olen väärässä. Täytyy vielä yrittää perehtyä asiaan tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti