Tuiskunen.blogspot.fi
on allekirjoittaneen yksi tapa purkaa satunnaisesti mielen syövereistä pulppuavia ajatuksia ihmisten ilmoille. Täältä voit löytää muun muassa asiaa ja arvosteluja pleikkareista, huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa, sekä ihan vaan tarinoita meikäläisen elämästä.

Kategoriat:

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Jälleen vuosittainen annos Call of Dutya ja WWII ensitunnelmat

Toisille se on änäri, toisille taas COD. Itse kuulun näihin jälkimmäisiin, jotka vuosi toisensa jälkeen hankkivat hyllyynsä uuden Call of Dutyn vannoen joka kerta, että tämä on sitten viimeinen codi, jonka tulen ostamaan.

Heti tähän alkuun mainittakoon, että puhun CODista lähinnä Moninpelin osalta. Yksinpeli kampanjat ja zombimätöt tässä sarjassa ovat olleet itselleni sellainen kiva pieni lisä, joita pelailee silloin tällöin.

Nyt on kuitenkin taas se aika vuodesta, kun sarjan uusin julkaisu on käsillä ja sormet hitusen syyhyten odotan mitä tuleman pitää. Viimeisimmät osat eivät ole "wou" elämyksiä juuri tuottaneet, graafista puolta lukuunottamatta. Sarjan viimeisimmän osan Infinite Warfaren paras puoli oli se, että kylkiäiseksi sai ostaa (pirun rahastajat) Modern Warfare Remasteredin, joka toimii hienosti edelleenkin yhtenä sarjan parhaista osista ja on muuten myös erittäin nätti 4K resolla! Nykyäänhän tuo MWR on myynnissä myös erikseenkin.

Vaimon kanssa on tullut hakattua Black Ops 3:sta useampien Prestigeiden verran jo useamman vuoden, mutta nyt toivo elää, että saadaan tästä sarjan uusimmasta tulokkaasta meille se uusi Codi, minkä paikkaa Infinite Warfare ei pystynyt lunastamaan. Seuraavaksi siis:


Ensitunnelmat Call of Duty WWII (PS4 PRO)

Joitakin tunteja pelanneena täytyy kyllä sanoa, että peli on ylittänyt odotukseni. Ainoat miinukset ovat oikeastaan olleet kummallisen sekavat valikot ja julkaisun suosion johdosta kaatuilevat serverit.
Pelinä WWII tuntuu hyvin hiotulta paketilta ja on Call of Dutya parhaimmillaan. Edelleenkään Battlefield tyyppien ei kannata tähän kajota, koska aika hektistä sinkohippaa on tarjolla tuttuun tyyliin, mutta nyt onneksi ufoilut ja tuplahyppelyt ovat historiaa.
On se piru vie näyttävä peli. Grafiikka on parasta, mitä tähän asti pleikka proolla on tullut vastaan. Tunnelma ja äänimaailma sopivat hienosti teemaan ja karttojen desing miellyttää pääasiassa erinomaisesti.
Luojan kiitos mukana on edelleen jaetun ruudun mahdollisuus myös nettipeliin liittyessä. Sekavien valikoiden johdosta kesti hetken vaan löytää se.
Aseissa, emblemeissä ja varusteissa on tuttuun tyyliin kustomointi mahdollisuuksia ja tässä tykkään hieman synkemmäntä kuosista. Ylivärikkäät avaruuspuvut voi siis unohtaa täysin.
Pelimoodeista löytyy aika tuttu kattaus sieltäkin. Uusia modeja ovat Gridiron, jossa pitää joku pallo kuljettaa maaliin (en ole vielä kokeillut) ja War, joka on todella mukava ja vähän erilainen moodi. Warissa toinen joukkue tekee erinäisiä tehtäviä ja toinen joukkue sitten yrittää sabotoida parhaansa mukaan.
Itse pelattavuus on erittäin sulava ja toimiva (paras fps tähän mennessä). Lagia ei ole itselläni tullut vastaan oikeastaan ollenkaan. Ainoastaan peliin pääseminen on välillä takkuillut, koska servereillä on ollut niitä ongelmia.

Kampanjasta voisin sen verran mainita, että hyvinkin tuttua, mutta tyylikästä putkijuoksua on luvassa ja samoin Nazi Zombiesin kanssa wave toisensa jälkeen yritetään pysyä hengissä. Infinite Warfaren pelleilyn jälkeen tämä koko paketti tuntuu erittäin raikkaalta kokonaisuudelta, jota suosittelen ehdottomasti Call of Duty faneille ainakin moninpelin osalta. Toivottavasti vaan päivittävät noihin pelin valikoihin jotain järkeä. Tässä kohtaa uskallan antaa WWII:lle arvosanan vanha 9


maanantai 23. lokakuuta 2017

Turhanpäiväiset peliöverit


Seuraavaa tekstiä näistä kinkkisistä ongelmista ei kannata ihan liian vakavasti ottaa. Mietin jo itsekin tätä kirjoittaessa, että mitähän mä taan jorisen. Noh, syvällisempiä juttuja sitten muissa teksteissä, mutta tällä kertaa pureudutaan vähän kevyemmin pelien maailmaan.

Oli vuosi 1998, kun sain joululahjaksi ensimmäisen pleikkarini kahdella Dualshock ohjaimella, muistikortilla, Tekken 2 pelillä ja Demo 1 CD:llä varustettuna. Se oli aivan mahtava setti, josta allekirjoittaneen konsolipelaamisen voi sanoa saaneen alkunsa. Tätä ennen olin toki jo kavereilla pelaillut satunnaisesti kaikenlaisia pelejä ja omasta hyllystäkin löytyi Nintendo GameBoy Pocket, mutta PSX saavuttua taloon... siinä oli sitä jotain!

Tässä kohtaa pakko mainita, että tuohon aikaan suurimman osan ajasta kyllä temmellettiin ulkosalla, eikä suinkaan viihdytty tuntikaupalla töllöttimen ääressä (wink wink nykynuoriso)

Pelaaminen, kuten moni muukin asia oli silloin nassikkana hyvin erilaista mitä se on nykyään. Ei pelkästään johtuen iästä ja siitä miten pelihankinnat joutui venyttämään vanhempien kukkaron nyörit vinkuen, vaan myös siitä miten paljon pienempi oli pelitarjonta silloin. Myös hinnat olivat korkeampia huomattavasti pidempään, eikä ollut digistoreja kaikkine tarjouksineen houkuttelemassa heikkorankaista pelaajaa poimimaan peliä toisensa jälkeen omakseen. 
Siihen aikaan pelit pelattiin huolella läpi ja yleensä useampaankin kertaan ilman mitään Youtuben tarjoamia läpipeluu ohjeita tms. Myös demo CD:t osattiin ulkoa pelitrailereita myöten. Pelit ostettiin aina kaupoista ja se koko retki ostohetkestä aina levyn neitsyyden viemisestä konsoliin oli ainutlaatuinen tarina itsessään. Oi niitä aikoja.

PS3:n myötä alkoi tarjontaa puskea yhä enemmän, kun mm Playstation Store avasi ovensa. Alkuun tämä digitaalinen pelimyymälä loisti lähinnä mitättömyydessään, mutta vuosien saatossa valikoima laajenikin satoihin, ellei jopa tuhansiin peleihin ja demoihin. Eikä tässä vielä kaikki. PS Plus jäsenille alkoi sataa "ilmaisia" pelejä (jäsennyyden voimassa olo ajaksi) joka jatkuu vielä tänäkin päivänä nyt myös PS4:lla ja VITA:lla. Viikottain vaihtuvat tarjouskampanjat ovat myös 24/7 padin ulottuvilla.

Meikäläinen kun tykkää poimia kaiken ilmaisen ja monesti hyvät tarjouksetkin matkaansa, niin ensimmäinen rajoittava tekijä tuli hyvinkin pian vastaan. Nimittäin pleikkari kolmosen 320gt kovalevy täyttyi hujauksessa storesta ladatusta sisällöstä. Nyt PS4 aikakaudella, kun pelit pitää joka tapauksessa asentaa oli ne sitten digi tai ei, niin tilan puute iskee välittömästi vastapalloon tätä pelihamstraajaa (ompa mullakin ongelmat). Noh, tämä on sinänsä hyvä, koska nyt joutuu miettimään ne pelit, mitä oikeasti haluan pelata ja muut sitten jääkööt digikirjastoon kummittelemaan ehkä ikuisiksi ajoiksi. 
Kun PS4 päivittyi tukemaan ulkoisia kovalevyjä, oli sanomattakin selvää, että meikä marssi Giganttiin hakemaan 3 teraa lisää tilaa terasen PS4 PRO:n kylkeen. Nyt ei muuten ihan heti lopu tila kesken!
Tästä päästäänkin jutun lopulliseen kliimaksiin, eli konsolissa vallitsevaan pelien valtamereen. Kevyesti yli sadan pelin valikoimasta on kovin vaikea päättää, mihin sitä käyttäisi suht vähäisen (peli)vapaa-aikansa, kun on vaikea keskittyä yhteen taikka kahteen peliin kerrallaan muiden huutaessa nimeään konsolista. Tilannetta ei helpota myöskään se, että monesti hyvin nopeasti uuden pelin aloitettua iskee totaalinen kyllästyminen, koska tuntuu, että kaikki nämä on jo nähty ja koettu. Olen siis kuitenkin pelannut mitä ilmeisimmin aivan liikaa. 
Tästä turhanpäiväisestä purnauksesta huolimatta pelaaminen on mahtava harrastus muiden ohella edelleen ja etenkin hyvällä kaveriporukalla! Kiinnostaisikin tietää, onko teillä muilla ollut näitä samoja kamalia onkelmia? 

perjantai 20. lokakuuta 2017

Elämää paniikkihäiriön kanssa OSA 1


Aihe, josta nykyään paljon puhutaan, mutta josta voisi puhua vielä paljon enemmänkin. 
Sairaus, jota on ulkopuolisen monesti hyvin vaikea ymmärtää, ellei ole sitä itse kokenut.
Vaiva, joka harvemmin näkyy ulospäin ennen pahan kohtauksen laukeamista.
Luulotila, että kuolee. 

~Paniikkihäiriö~

Olen kyseisen sairauden kanssa paininut ennemmän tai vähemmän jo yli 12 vuotta. Sinä aikana olen oppinut siitä paljon, sekä myös jotenkin osaan elää sen kanssa. Tänään tuli fiilis, että voisin jakaa vähän kokemuksiani kyseisestä pään vaivasta vuosien varrelta tähän päivään. Itselleni tämä on ainakin terapeuttista purkaa aihetta, vaikka nykyään oma tilanteeni paniikin suhteen onkin pääosin jo parempi. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen ensimmäiset saamani kohtaukset, sikäli miten ne muistan.

Ensimmäinen kohtaus: Kahvittelu ABC:llä

Muistan ensimmäisen kohtaukseni, kuin eilisen päivän. Olin silloin 18 vuotta täyttänyt ajokortin omistava nuorimies. Meillä oli kavereiden tapana käydä kahvittelemassa ja pelaamassa mm. Photo Playta Tampereen Lahdesjärven ABC:lla. Tämä eräs kerta kuitenkin poikkesi tavan omaisesta, hyvin inhottavalla tavalla.
Oli kuuma ja aurinkoinen kesäpäivä. Olimme olleet paljon ulkosalla ennen saavuttuamme tuttulle ABC:n huoltoasemalle. Siinä kahvia hörppiessäni tunsin pian oudon tunteen, jota luonnollisesti pelästyin mielessäni melkoisesti. Tässä kohtaa en vielä tiennyt mitään mistään paniikkihäiriöistä ja aloinkin pelätä, mikä ihme mua vaivaa. Lähdin pöydästä kesken Photo Playn, koska en enää nähnyt ruutua kunnolla ja päässä alkoi tosissaan heittää. Kylmä hiki nousi pintaan ja kädet alkoivat täristä. Sanoin kavereille vain meneväni pelaamaan RAY:n pelikonetta kertomatta mitään heikosta olotilastani. Paniikin ollessa päällä mietin vaan mitä nyt tapahtuisi seuraavaksi. Ehdin jo kuvitella vaikka mitä, kunnes olo pikku hiljaa helpotti. Kerroin oudosta hetkestäni kavereille ja päädyimme siihen loppu tulokseen, että kyseessä oli joko auringon pistos tai nestehukka. Asiaa ei pohdittu sen enempää.

Toinen kohtaus: Työhaastattelu

Olin 19 vuotias, edelleen nuorimies ja menossa työhaastatteluun Tampereen keskustassa. Kyseessä oli ryhmähaastattelu, jossa haettiin myyjiä Lidliin. Kävelin paikan päälle kerrostalorakennukseen jossain työkkärin lähistöllä ja etsin oikean kerroksen. Odotustilaan saapuessani jälleen outo tunne ja valtava ahdistus iskivät, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vilkaisin huoneessa istuvia ihmisiä ja käännyin vaiston varaisesti takaisin hissiaulaan yrittäen hengittää. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan oli lähdettävä portaat alas ja ulos kävelemään. Olin kävellyt jonkin matkaa pois päin aikeena jättää koko haastattelu väliin, kunnes olo hieman rauhouttui ja pettymyksen tunne otti vallan. En voinut itselleni sallia ainoan työhaastattelun jäädä väliin, vaan käännyin takaisin alkuperäiseen päämäärääni ja juoksin odotustilaan. Ehdin kuin ehdinkin vielä ajoissa paikalle ja hyvä niin, koska kyseisessä työpaikassa olen vielä tänäkin päivänä.

Kohtaus numero 3: Työpaikalla

Vieläkin nuori 19 vuotias Heikki, joka oli joitakin viikkoja työskennyt Jankan Lidl myymälässä vuonna 2006, sai tämän karmivan kohtauksen kassalla ollessaan. Jos jäi epäselväksi, puhun siis itsestäni tässäkin episoodissa. Tämä Lidl myymälä oli ainakin siihen aikaan yksi Suomen suuri myyntisimpiä ketjun myymälöitä, joten asiakkaitakin riitti. Muistan hyvin tilanteen, kun aloitin kahdeksan tunnin kassavuoroa ruuhka-aikaan ja palvelin ensimmäisiä asiakkaita. Katsoin suht pitkän jonon päähän, jolloin paniikin omainen olotila "pakko päästä pois täältä" valtasi mut jälleen. Veloitin asiakkaan ruoka ostoksia, joiden summankin muistan olleen kahden ja puolen sadan euron kieppeillä, kunnes sitten alkoi päässäni sumentua ja pelot kaikkeni fyysisine oireineen iskivät kroppaan. Seuraavalle asiakkaalle sanoin, että "mun on pakko lähteä käymään tuolla" ja osoitin taukohuonetta. Juoksin taukotilaan ja kun tärinöiltäni sain sanotuksi, pyysin jotakin paikalla ollutta työkaveria tuuraamaan, itseäni kassalle. Itse en vielä tässäkään kohtaa tiennyt sairastavani paniikkihäiriötä vaan kuvittelin ummet ja lammet, mikä tappava sairaus tämä voisi olla. Siitä läksin lekurille, joka muistaakseni totesi mulle ensimmäistä kertaa diagnoosin paniikkihäiriöön.
Tämä tieto kyllä helpotti suunnattomasti, koska sen jälkeen kohtauksen iskiessä ei tarvinnut enää arvailla, mistä kuoleman vakavasta sairaudesta nyt olisi kysymys vaan tiedosti ns hyperventiloivansa. Toki tämä tietoisuus kohtauksen mahdollisesta hyökkäyksestä on jo monella tapaa rajoittanut elämää, (Se viikatemiehen saapumisen luulotila kaikkine fyysisine oireineen on vaan niin kamalaa) mutta sen kanssa on opittava elämään.

Ajattelin tehdä aiheesta vielä ainakin toisen osan, missä käsittelen tuoreempia ajankohtia, enkä niinkään yksittäisiä kohtauksia. Kiitos jos jaksoit lukea tämän! To Be Continued...

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Arvostelu: Dont knock twice (PS4+VR)


Mitä odotin: Intensiivinen kauhukokemus psvr:lle kera move ohjaimien.
Mitä sain: Järkyttävän buginen, halpa, surullisen naurettava, kasa paskaa kera järkyttävien kontrollien.

No niin, heipä hei taas pitkästä aikaa. Arjen kiireiden takia ei ole paljon tullut viime aikoina kirjoiteltua, eikä liiemmin ole putkahdellut ideoitakaan, mutta nyt vastaani tuli jotain niin järkyttävää, että siitä on jo pakko vähän avautua, nimittäin:

Don't knock twice

Pirun tärkeä yksityiskohta kelluu, kuin koko peli paketissa

Huom. Saattaa sisältää spoilereita!

Hiljattain tuli Netflixistä kyseinen leffa katsottua, mikä ei yllättäen ollut kovin kummoinen. Siitä huolimatta, kun tämä peli tuli vastaan, en voinut vastustaa kiusausta napata se ps storesta, koska PSVR kaipasi jo kipeästi uutta pelattavaa ja koska olen kauhupelien vannoutunut ystävä. Odotukset nyt eivät sinällään olleet kovin korkealla, mutta yllätyin silti siitä mitä sain.

Ei muuta kun PSVR lasit päähän, move ohjaimet pitkästä aikaa tulille ja sisälle kauhujen kartanoon! Heti ensi metreistä ei meinannut tulla mitään, koska moven ohjauskomennot olivat jotain aivan kamalaa. Hetkisen siinä räpelletyäni luovutin ja ajattelin, että noh ehkä pelkkä vr riittää kokemukseen, jota odotin saavani. PS Move ohjausta ei myöskään voinut vaihtaa takaisin padi ohjaukseen muuten, kun käynnistämällä koko peli alusta. Todella kätevää...
Pääsin ensimmäisestä ovesta ensimmäiseen huoneeseen, jossa onnettomasti pyörin tovin pari, mutta padilla ohjaaminenkin VR moodissa oli aivan järkyttävää (olisivat tehneet sen edes yhtä hyvin kuin Resident evil 7:ssa). Peli eteni "kuva kerrallaan" ei pelkästään kääntyessä, vaan myös eteenpäin liikkuessa. Katsomalla maahan osoittavaa kursoria pystyi "teleporttaamaan" parin askeleen verran kerrallaan eteenpäin. Teleporttailu ei suinkaan jäänyt siihen, sillä useammassa kohtaa (oletettavasti bugin johdosta) huomasin olevani jossain aivan muualla, kun mistä olin lähtenyt.

Hetken päästä jätin myös VR pois käytöstä ja päätin antaa pelille viimeisen mahdollisuuden ihan normi ruudulta nautittuna. Nyt kontrollit toimivat joten kuten Dualshockilla. Peliä ei selvästikään alunperin ollut suunniteltu vr:lle, vaan se on tehty "kivana" lisänä, josta karmeat kontrollit johtuivat. Eipä tämä pelattavuus silti hääppöiseksi muuttunut.
Huonosti tehtyjä jumpscareja viljellään mm. lenteleviä esineitä ja putoavia tauluja (niin ja sitten se yks noita) isketään äänitehosteiden kera ruudulle tuon tuosta ja talosta löytyvistä lippulappusista luetaan tätä "huikeaa" pelin tarinaa ja saadaan vihiä mitä hirveätä kamalaa talossa on tapahtunut. Myönnän, etten alun perseilyn jälkeen jaksanut keskittyä mihinkään kirjeisiin tms, vaan painelin menemään eteenpäin kuolemaa uhaten. En edes ole varma kuka olen pelissä. Ilmeisesti en kukaan, koska en omista kroppaa ollenkaan. Esineet (myös ne taskussa olevat) leijuvat näppärästi ilmassa ja peiliin katsoessa ei ole ketään tuijottamassa takaisin. Vaivaa ja aikaa tähän on siis selkeästi käytetty.... hyvin vähän.
Olenko itse kummitus?
Kynttilän ja kännykän lisäksi muitakin esineitä löytyy. Muun muassa kirves, joka osoittautuikin melkoseksi "avain" työkaluksi, nimittäin lukitut ovet sai auki napauttamalla niistä kahvat hajalle. Sen lisäksi osaan ovista pystyi hakkaamaan pieniä säröjä joista voi kurkkia seuraavaan tilaan. Liekö hieno yksityiskohta vai onko tällä mahdollisesti jotain merkitystäkin. Kuka tietää.
Kirveellä hakkaaminen niinkuin melkein kaikki muukin pelissä on hyvin epätarkkaa ja alkeellisen näköistä. Seuraavaksi protippi: Älä vaan hukkaa kirvestäsi, koska sen löytäminen uudelleen voi muuten olla melkoisen hankalaa ja siinä olet sitten jumissa, kuin kana häkissä. Ja mikä hauskinta, kirves putoaa kädestä toimintonäppäimellä, jolla mm. otetaan esineitä tarkasteluun ja avataan ovia. Ovien avaaminenkin on muuten jotain varsin tyylikästä. Toteutus on hieman saman tyylinen. kuin esim Amnesiassa "R2 pohjassa kahvasta kiinni ja tatilla vedetään/työnnetään ovi auki), mutta tässä se tapahtuu aivan naurettavan kankeasti ja hitaasti. Ja vielä sen verran ovista, että ne on perkele joka kerta aina uudelleen kiinni, kun palaa edelliseen paikkaan, vaikka olisi jättänyt ne auki ihan vaan muistutuksena, että huone on tutkittu.

Kirveelle töitä!
Pelin älyttömyyksien listaamista voisi helposti jatkaan vielä pitkään. mm. se, että jos aloitat syystä tai toisesta uuden pelin, aiemman pelin tallennus poistuu välittömästi. Ei ole siis mahdollisuutta pitää edes kahta tai useampaa tallennusta, eikä niinikään kohtausvalikkoakaan ole saatavilla. Ja uuden pelinhän jouduin toki ottamaan kadotettuani kallisarvoisen kirveeni johonkin. nice...
Toisella pelikerralla tuntui, että jotkin asiat olivat erilailla kun ensimmäisella, mutta voi kyllä olla, että muistan väärinkin, kun yömyöhään muutaman oluen jälkeen pelailin itseni jumiin. Hups.

Äänimaailma on suht köyhä, mutta enimmäkseen ihan ok. Rahinoiden ja kolinoiden lisäksi noita örisee ja säikyttelee ja musiikki tuo välillä oman osuutensa tunnelmaan.
Grafiikkasta sen verran, että bugeja riittää ja tämä kontrollien epätarkkuus saattaa johtaa välillä todella pahaan turhautumiseen ja siihen, että olet jumissa kun kirves katoaa maagisesti tai et löydä kammesta kohtaa jota veivata. Jos jotain hyvää, niin miljööt ovat suht tunnelmallisia valojen ja varjojen leikkikenttiä.
Saatanallinen seikkailu
Trophyja peli kyllä jakelee kuin simo hilloa. Yhdestäkin huoneesta tuli jo kolme hopeaa ja kaks pronssia kokoelmiin, kuin itsestään. Trophyjen lisäksi pelissä keräillään erikokoisia Maatuska nukkeja, joiden merkittävyydestä ei allekirjoittaneella ole muuta tietoa kun, että niistäkin pari trophya on irronnut.

PSVR:lle pelottavan pelin tekeminen ei ole tähtitiedettä ja virtuaalitodellisuus kokemuksena Don't knock twicekin olisi voinut jotenkin toimia, mutta karmeat kontrollit ja vr toteutuksen taso muutenkin pilaavat tämän lähes täysin. Jostain syystä haluan pelata joka tapauksessa tämän läpi ja siinä sivussa ehkä napata yhden platinan. Ei täysin läpi mätä peli, mutta ei missään nimessä hyväkään. Kokeile jos uskallat!

tiistai 22. elokuuta 2017

Peliarvostelu: Infinite Minigolf (PS4)


Olipa kerran päivä (niinkuin lähes tulkoon mikä tahansa päivä), kun pyörin PS Storessa selaten tarjouksia ja uusia pelijulkaisuja läpi. Hetken siinä sivua rullaillessa silmiini osui jotenkin tutun oloinen nimike, joka osoittautui Zen Studios:n Infinite Minigolfiksi. Tämähän nyt oli heti pakko hankkia ja kerron kohta miksi.
Infinite minigolf on siis samaa sarjaa aiemman sukupolven (PS3) laatupelistä nimeltä Planet Minigolf. Tämä teos yllätti meikäläisen aikoinaan loistavalla pelattavuudellaan etenkin kavereita vastaan, joko samalta sohvalta tai onlinessa. Pelissä mahtavuutta oli mm. Rataeditori, joka tarjosi käytännössä loputtomasti uusia mitä erikoisempia ratoja, joita toiset pelaajat olivat kyhänneet. Pelattavaa siis riitti niin kauan kuin pelaajiakin.

Infinite Minigolfilta oli siis jonkinlaisia odotuksia allekirjoittaneella. Ensisilmäys peliin tuo heti rennon, positiivisen ja tutun fiiliksen, kuin saattoi odottaakin. Zen Studiosin peleissä grafiikka on pirteän värikästä ja yksinkertaisen kaunista ja pehmeää. Planet Minigolf näytti hyvältä ja oli sopivan haastava kaikkine palloa pompottelevine power uppeineen. Infinite Minigolf jatkaa samaa linjaa muuten, mutta on selvästi suunnattu nuoremmalle kohderyhmälle. Tämä oli pienoinen pettymys.
Ulkoasu, pelattavuus ja haasteet ovat selvästi keventyneet edeltäjästään. Esim. Pallon reikään saaminen ei edellytä enää läheskään yhtä paljon tarkkuutta, mitä aiemmin, eikä esim lyöntiin saa kierrettä enää ollenkaan. Niin ikään PS move tukea ei enää ole. Sen sijaan PSVR tuki löytyy (en ole vielä kokeillut).

Rataeditori löytyy onneksi tästäkin ja se toimii yhtä loistavasti kuin toimi PM:ssäkin. Kenttien teemoja on tosin jostain syystä nyt vain kolme, eivätkä ne ainakaan omaa makuani miellytä niinkuin edeltäjässänsä. Onneksi kuitenkin kaikenlaisia palikoita, häkkyröitä ja vänkyröitä on ihan kiitettävästi, jotta upeita luomuksia voi saada aikaiseksi tässäkin pelissä. Myös todella haastavien kenttien teko onnistuu helposti. Peliä testaillessani toisten tekemiä reikiä oli jo noin 8500 kpl, joten pelattava ei ainakaan lopu heti kesken.
Kustomoitavaa ja availtavaa omalle avatarilleen on myös melkoinen määrä ja niiden avaamiseen tarvittavat kortit, joita saa peliä tahkoamalla, kannustaa jatkamaan.

Yksinpelissä on jokaisessa kolmessa teemassassaan neljä osuutta, joissa kaikissa kolme vaikeusastetta (pienten variaatioiden kera), joissa niinikään 9 reikää per osuus. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta ne ovat muutamassa tunnissa koluttu läpi, eikä ainakaan itselläni mielenkiinto meinannut riittää näiden hyvin samanlaisten suht tylsien ratojen jauhamiseen edes kertaalleen kaikkia läpi. Pelin koukku jää siis moninpelille, joka oli pääpisteenä kyllä Planetissakin. Ongelmana tuli vastaan, ettei pelaajia meinannut löytyä pidemmänkään odottelun jälkeen netistä, eikä yksin tahkominen kauaa jahkanut innostaa. Sinänsä en tätä ihmettele, kun itsekin satuin tämän vahingosssa storesta bongaamaan, eikä edes googlettamalla meinannut löytyä arvostelua kyseisestä tapauksesta. Niinpä päätin nyt ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa sellaisen.
Kaverin kanssa paikallisesti peli toimii sentään aina varmasti, mutta ei yllä pelattavuudellaan ihan PS3:n golfin tasolle.
Kokonaisuutena edelleen hyvä peli, joka on luikkinut kaikessa hiljaisuudessaan digikaupan hyllylle, mutta jäänyt varmasti monilta siellä huomaamatta. Miinuksena turhan lapsenmielinen toteutus ja suppea sisältö teemojen, sekä yksinpelin suhteen. Plussaa Kenttäeditorista, sekä moninpelistä!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Jumalten juoma


Mitähän mä nyt tässä taas kirjoittelen. Tällä kertaa en karkkipussiarvostelua, vaan juomavertailua lyhykäisesti ja aivan extemporee näin kesäloman kunniaksi!
Jumalten juoma siis, joka ei tällä kertaa ole ohrapirtelöä, vaan toista täyteläisen herkullista "terveysjuomaa" nimeltä PLUS SINKKI + E-VITAMIINIeli lempinimeltään sinkki ee:tä.

Voisin jopa sanoa olevani hieman koukussa tähän oranssiin makuveteen. Normi limut kun ovat turhan makeita ja vichyt taas eivät ollenkaan makoisia, niin tämä vaihtoehto on juuri sopivan raikas välimuoto, joka maistuu erittäin hyvältä. Niin ja onhan siinä niitä vitamiinejakin jotain.

En tarkalleen muista kaunko tätä on markkinoilla ollut, mutta veikkaisin, että Novelle teki tuotteesta versionsa ensin ja sen jälkeen perässä Lidlin Saskia, S-ryhmän Rainbow ja K-ryhmän Pirkka (voi olla vielä muitakin joita en ole maistanut).
Kyseessä on siis sama aprikoosia ja jasmiinia sisältävä juoma, mutta versioiden välisissä mauissa on eroja. Novellen Plus vesi on maultaan ehkä paras ja hedelmäisin, mutta onhan se melko hintavakin luokassaan noin 3 euroa 1,5 litran pullo. Lidlin Saskia sinkki e on ehdottomasti hintalaatu suhteeltaan paras ja maultaankin aika lailla Novellen tasoinen. Pullon hinta silti vaan 1,39€/1,5 litraa. Rainbown ja Pirkan versiot ovat hintaluokaltaan suunnilleen samaa kaartia Saskian kanssa, mutta maultaan jäävät selkeästi jälkeen. Etenkin Pirkan versio maistuu siltä, kun siitä olisi lantrattu puolet tavallisesta vedestä ja maku on muutenkin esanssinen. Rainbow ei ole ihan niin paha, muttei yllä sekään lähellekään Saskian versiota.

Kokonaisuutena hintalaatu suhteeltaan voittaja on siis selkeästi Lidlin Saskia PLUS sinkki + E-vitamiini!

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Testissä PS4 PRO

PS4 on ollut allekirjoittaneella jo melkein julkaisupäivästä asti kovassa käytössä ja pelejäkin siihen on kertynyt lähes sata zipaletta. Monet näistä on toki Plus jäsennyyden johdosta tulleita "ilmaisia" kuukausittaisia pelejä, joita kaikkia en ole edes kokeillut, mutta joka tapauksessa 500 gigan kovalevy on jo useamman vuoden huutanut hoosiannaa tilan puutteen takia. Ulkoinen 3 teran kovo korjasi hienosti tämän ongelman, mutta tuli tuo PS4 PRO myös hommattua nyt, kun graafiset parannukset ja sulavampi ruudunpäivitys alkoivat liiaksi himottaa hifistelijän mieltäni. Tässä siis mielipiteeni Pleikkari Proosta.

Ihan ensi testauksella se vaikutti täysin samalta, kun normi nelonenkin, mutta useampia pelejä kokeillessani eroja alkoi löytyä ja tunsin saaneenikin vastinetta rahoilleni (luojan kiitos).
Tähän väliin mainittakoon, että ensimmäiset testit tein LG 55" Full HD telkkarilla, koska uusi saman kokoinen 4K töllötin oli vasta matkalla uuteen kotiinsa meidän olkkariin.
Eli 1080p lättyteeveellä erot olivat lähinnä ruudunpäivitykseen, mikä sekin oli kyllä oikein positiivinen parannus. Etenkin Just Cause 3:sta pelanneet tietävät, kuinka pahasti se köhi ja pätki normipleikalla heti jos isompia räiskeitä ja mäiskeitä lensi ruudulla (ei ruudulle). PRO sen sijaan kehrää ihanan tasaisesti, eikä nytkähtele, vaikka miten koittaisi saada pelissä kaaosta aikaan. Peli nautintohan siinä muuttui jo aivan täysin. Ainakaan PS Storessa ei mainita, että JC3 olisi saanut mitään PS4 PRO tukea sen kummemmin, joten tämä sulavuus johtunee uuden pleikan Boost Modesta, jonka kai sitten pitäisi tehostaa ihan kaikkia PS4 pelejä. Loistavaa!
Normi pleikkarilla meteli on laitteen kuumetessa järkyttävä etenkin raskaammissa peleissä (ainakin omalla konsolillani), mutta PS4 PRO kehrää tasaisen hiljaisesti, jopa boost moden ollessa päällä. Täysin äänetön se ei toki ole, mutta ehdottomasti hiljaisempi, kuin vanhempi masiina.
Mitenkäs sitten VR. Muutamia VR pelejä testasin PRO:lla, mutta niistä oikeastaan ainoastaan Resident Evil 7 teki merkittävän ulkoasun ehostuksen, eikä kauemmas katsoessakaan tarvinnut enää sietää läheskään samanlaista pikselimössöä, mitä normi nelosella joutui katselemaan. Tämän ansiosta tekisi melkein mieli aloittaa RE7 kokonaan uusiksi, jotta saisi koko pelistä täyden nautinnon VR:nä.

Tuli sitten se päivä jolloin saapui uusi upea LG 55" 4K töllötin. Tässä kohtaa PRO pääsi oikeuksiinsa myös graafisen annin puolesta ja kyllä tuon pelkän television päivityksen myötä alkoivat pelit näkyä jo muutenkin aivan uudessa valossa ihan Minecraftia myöten. Uusin Call of Duty on suorastaan jumalaisen kaunis ja sulava, joten ihan sen takia kaivoin tämän hyllystä ja aloin pelata pitkästä aikaa.
Horizon: Zero Dawnin en uskonut enää voivan paljon kaunistua normipleikkariversiosta, mutta voi pojat olin väärässä! Paremman näköistä peliä en ole kuunaan nähnyt!
Se tietysti vähän häiritsee, kun PS4 PRO:n tehot eivät kuitenkaan riitä monissa peleissä, sekä ruudunpäivityksen, että grafiikan parantamiseen. On siis valittava kumpaa haluaa parantaa. Itse valitsen yleensä sulavamman pelattavuuden.

Liitännöistä täytyy antaa plussaa kolmannesta USB liitännästä, joka sijaitsee laitteen takana. Se on etenkin VR:n usbille erittäin kätevä sijainti.

Lievästi offtopicina mainittakoon, jotta elämä ei olisi liian täydellistä, kahden PS4 konsolin "yhtäaikainen" käyttö ei toimi aivan tuosta noin vaan. Lähinnä tallennusten kanssa on siis ongelmia esim. jos haluan pelata vaikkapa nyt FarCry Primalia alakerran konsolilla ja myöhemmin jatkaa sitä yläkerran koneella uusimmasta tallennuspisteestä tottakai, niin tämä ei onnistukaan, koska tallennus on ainoastaan siellä ykkös koneella. Manuaalisesti siirtämällä tallennustiedostot verkkotallennustilaan voi ilmeisesti sitten ladata ne sitä kautta toisellekin konsolille, mutta jo se että kone ei voi tehdä tätä automaattisesti, ihmetyttää kovasti. Muistaakseni PS3:lla tätä ongelmaa ei ollut. Korjatkaa jos olen väärässä. Täytyy vielä yrittää perehtyä asiaan tarkemmin.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Arvostelussa: Raemix


Onneksi pääsiäinen oli ja meni (reilu kuukausi sitten), että tämän saastan myynti saadaan kohta pikku hiljaa viimein päätökseen. Viimeisinä jäljellä olevina pääsiäis "nameina" -50% hintalapulla, eikä silti tee kauppaansa. No nyt tiedän miksi...
Jotenkin epähuomiossa ajattelin saavani jotakin Jelly beans tyylisiä karkindeeroksia maiskuteltaviksi edullisesti, mutta pussin avattuani nappasin jonkun random pökäleen suuhuni ja en tiedä oikeen mitä se edes oli. Jotakin karkkia kuitenkin.. oletettavasti. Välissä onnistuin tunnistamaan normi JB:nkin, mutta tässä nyssäkässä ei edes kerrota mitä kaikkia makuelämyksiä se sisältää. Jokaisella uuden karsun purasulla saa pelätä henkensä kaupalla mitä sieltä oikein tulee. Kun nyt ei vaan mitään ällöä purskahtaisi suuhuni.
Tein tämän arvostelun kolmen karkin maistamisen jälkeen, koska enempää en uskalla syödä. Pussi aukeskin ihan päin p*rsettä... Pahoitteluni jos joku teistä tykkää näistä, teillä on todennäköisesti makuaisti mennyt liian tulisia siipiä mässyttäessänne.

ps. huumori on hyvästä kaikille, toisin kun nämä karkit :-)

tiistai 2. toukokuuta 2017

Lisämuistia konsoliin ja kevään pelikuulumiset

Tulihan se tämäkin testattua, kun ilmaiseksi sai

Kannattava investointi
Tämän hetkinen saldo
Tuli viimein hankittua ulkoinen kovalevy PS4 käyttöön ja oli meinaan paras ostos aikoihin! Gigantista poistin 3 teraisen Seagaten USB3.0 möhkäleen hintaan 119€. Ei mielestäni ollenkaan paha hinta/laatusuhde ja toimii, kuin unelma. Helposti ja suht nopeastikin naputtelin vajaat sata peliä pleikkarin ulkoiseksi tallennustilaksi muutetulle Seagatelle. Alkuun hieman epäröin, kuinka hyvin tämä voisi toimia, mutta en ole minkäänlaisia eroja huomannut esim latausajoissa. Tuntuu jopa vähän hassulta, kun pleikkarin oman muistin kanssa oli koko ajan ongelma, että mitä poistaa saadakseen toisen pelin tilalle, niin nyt en saanut käytettyä kuin 1/3 osan muistikapasiteetista ja lähes koko arsenaali on inessä. Suosittelen ehdottomasti, mikäli PS4:n oma tallennustila käy vähiin. Ainut miinus tuossa on nyt vaan valinnan vaikeus mitä peliä keskittyisi pelaamaan.

Tässä pelissä on tyyliä, gorea ja oldskoolia. The Evil Within

Kuulumiset pelirintamalta
Viime aikoina on ollut vähän turhautumistakin pelaamisen suhteen. Yhä useammin tulee se tunne "tämä on jo nähty ja koettu liian monta kertaa" etenkin avoimen maailman seikkailupeleissä. Nyt viimeisimpänä mahtava Horizon: Zero Dawn, jota olen pelannut yhteensä noin muutaman tunnin verran. Upea peli, mutta hyvin vaikea pitää kiinnostusta yllä, että jaksaisi kehittää hahmoa ja edetä tarinassa sivutehtävien ohessa jne jne. Sama ongelma ollut kyllä monissa muissakin peleissä, mutta välillä pidempi on tehnyt eetvarttia. Nyt viimeisimpänä jatkoin eteenpäin The Evil Withiniä todella pitkän breikin jälkeen ja vähän jopa innostuin siitä. Oikein mainio ja tunnelmallinen kauhupeli, josta voisin kirjoittaa oman jutunkin joskus. Myös Wolfenstein: The New Orderia on tullut jatkettua eteenpäin. Kelpo FPS, johon on helppo päästä sisälle pidemmänkin tauon jälkeen. Samoin FarCry Primal. Sitten ovat esim nämä Steep, Trials Fusion ja Dirt Rally, jotka menevät mukavina pieninä "välipaloina" kun ei muuta keksi. Nyt siellä jo ihmetellään, miten ehdin noita kaikkia edes työssä käyvänä perheellisenä pelaamaan. Noh, vähän huonosti, mutta pienissä erissä ihan hissukseen.

Steepissä tulee nättejä lumienkeleitä

Ne kuolemattomat
Ns kuolemattomia ovat sitten nämä pelit, joita kutsun "viihdepeleiksi". Niitä pelataan yleensä kavereiden kera samalta sohvalta huurteisia nauttiessa. Tämän genren kermaa ovat mm. Wormsit, Planet Minigolf, Tekkenit, Mod Nation Racers, Rocket League ja noh, täytyy myöntää, että jossain kohtaa iltaa monesti myös Sing Star alkaa pauhaa. Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka.
Vaimon kanssa pelattaviksi hyvin pitkäikäisiksi peleiksi ovat muodostuneet kevyt ajantappopeli Minecraft, jonka maailmaa olemme muovailleet nyt kolmisen vuotta (toki selviytymistilassa). Toinen peli on uskokaa tai älkää Call of Duty: Black Ops 3 online moninpeli, jossa useampi Prestige jo kertynyt molemmille vuosien aikana. Käytettyjä tuntimääriä näiden pelien parissa ei edes uskalla laskea, mutta eikös tämä juuri ole sitä parasta parisuhdeaikaa? ;)
Se on taas kerran mainittava, että harmittaa tämä jaetun ruudun moninpelien hiljalleen katoaminen etenkin isoista nimikkeistä. Toki internetpelaaminen on hienoa ja mahdollistaa paljon ihan erilaisen ulottuvuuden pelaamiselle, mutta sen ei tarvisi silti hylätä vanhaa kunnon splitscreeniä kokonaan. Tästä pakko on antaa rispektit mm. Call of Duty sarjalle!

Kimppakivaa CoDissa
Kannattaako tätä edes selitellä

perjantai 14. huhtikuuta 2017

30v Spesiaali

30V
Osa porukasta puuttuu kuvasta

13.4. Aamupäivä. Olotila: Semi flunssainen. Fiilis: Ihan jees. Säätila: V*ttu lunta sataa! Anyways... Huomenna pitäis kuitenkin olla suht tikissä, koska tulee virallisesti pyöreitä täyteen ja jonkinlaiset pitkään ja hartaasti suunnitellut yllätyskekkerit olisi kuulemma tiedossa! Siitä mitä tuleman pitää, missä mennään, miten kauan tai edes millä kokoonpanolla, ei oo mulla harmainta aavistustakaan. Hyvin on siis pidetty salassa nämä pippalot. Oikeastaan tässä kohtaa en vielä tiedä edes, koska ne alkaa. Hitusen saattaa jo jännittää. Nyt vitamiineja naamaan niin birusti ja lepi vaan, että (vanhan) kroppa jaksaa viikonlopun.

Jotain rekvisiittaa tulevalle
13.4. Iltapäivä/Ilta. Olotila: Parempi. Jännitys: Lisääntynyt. Säätila: Voi ny margariini. Kauheeta hääräämistä ja säätämistä ollut koko päivä. Tosin niin, että itse en ole saanut edes auttaa, vaan lähinnä pysyä poissa tieltä. Ei muuta ku pleikkaria tulille ja sohvalle makaamaan. Iltaa kohden ei oikein sekään meinannu enää maistua, kun jännitys saavutti seuraavan levelin. Hassua, että vielä pari päivää sitten en jämännyt ollenkaan.

Bossin perhe sai kaivatun lisäyksen
Asianmukainen ensimmäinen onnittelukortti. (kasvi ei liity tapauks

THE 14.4. Aamupäivä. Olotila: Hyvä. Mielentila: Rauhallinen. Säätila: Aurinko paistaa! Yön sai nukkua rauhassa ja niin pitkään, kun tykkäs. Noh näillä nykyisillä rytmeillähän en pystynyt edes klo kahdeksaan asti, mutta onpahan levännyt olo. Herkullinen aamupala valmiina pöydässä ja sit taas odottelua "millo mennään".
Odotteluolut. (Black Ops 3 liittyy tapaukseen)
14.4. Iltapäivä. Olotila: Aina parempi. Mielentila: Parit oluset alla. Säätila: Kylmä, mutta komee keli. Piti hakea vielä pari lageria odotellessa (hups). Musiikkia tullu rokkailtua mukavasti (sori naapurit) ja tunnelmat oikein kivat. Emäntä taas häippäs johonki ja meitsin kyydin pitäis piakkoin saapua. Saa nähdä mihin tää teksti päivittyy ajan myötä vai tuleeko edes kirjoitettua meininkien alettua. To be continued... 

15.4 *Sumussa*

16.4. Aamupäivä. Olotila: Hengissä vielä. Mielentila: Vähän haikea, kun juhlat on juhlittu. Säätila: Suorastaan mahtava! Niinhän siinä sitten kävi, ettei tuolla meiningeissä tullu mieleenkään päivitellä tätä, joten kiteytetään se nyt tähän. Bileet olivat siis vuokratulla mökillä jossain Oriveden tienoilla, jossa oikein kivat puitteet paljuineen päivineen. Juhlijoita meitä taisi olla kahdenkymmenen paikkeilla ja kaikki parasta A ryhmää tietenkin! Ohjelmassa oli saunomisen lisäksi muun muassa näitä perinteisiä Sing Star lurituksia, grillausta ja yleistä mölyämistä. Iso kiitos siis kaikille muistaneille ja mukana olleille! Nämä on niitä eeppisiä tapahtumia, mitä muistellaan vielä vuosien päästäkin. En tiedä onko se aineen vaihduntani vielä pysähtynyt, mutta ainakin pakki toimii eilisten siipien ansiosta :D


Kuvia en tähän enempää uskalla pistää, kun pitäs varmaan ihmisiltä ensin kysellä lupia 


Kiitosta komeasta kakusta! Varmasti myös maistuu hyvältä



torstai 30. maaliskuuta 2017

Kuka julkkis tai roolihenkilö

Pitkästä aikaa meikä on taas sorvin ääressä ajatusteni kanssa, jopa niin, että niistä voisi jotain kirjoittaakin. Viihde puolelle mennään tällä kertaa ja aihe on ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen. Eli ajatuksia siitä, kehen julkisuuden henkilöön tai roolihahmoon vertaisin itseäni, tai kehen ainakin toivoisin voivani samaistua jollain tavoin. Olisi myös erittäin hauskaa kuulla teidän, (jotka meikäläistä yhtään tunnette) mielipiteenne tästä, kehen te vertaisitte? Koska enhän mä nyt kai niin Uniikki (se räppäri) ole. ehehe. Mutta joo mikäli viitsitte, pistäkää tuohon alas kommentteihin (ei vaadi kirjautumista) tai vaikka facebookiin kommentteja (jos uskallatte!). Tämä sopii oikein kivasti näin kolmenkympin kriisin lähestyessä kevennykseksi ;-) Voin myös halutessanne yrittää kertoa teistä jonkin vastaavan vertauskuvan! Mutta nyt LET'S HAVE SOME FUN! "some", sosiaalinen media niinku.. hahaha

Itse arvostan kovasti muun muassa näyttelijä Jim Carreyta, en pelkästään hänen loistavien roolisuoritusten ja kuminaamansa takia, vaan myös siitä, minkälainen persoona hän on rooliensa takana. Tämä siis perustuu lähinnä siihen, mitä olen kaverista vuosien varrella lukenut. Ihmisten hauskuuttaminen on joka tapauksessa se meikän juttu (ainakin toivon niin) juttujen laadusta välillä vähät huolimatta. Pääasia on, että saa muut hymyilemään ja jopa nauramaan. Siitä tulee erittäin hyvä mieli ja saa poweria päivään! Huumorilla on myös hyvä peittää muutoin hieman arkaa luonnettani tai synkempiä hetkiä, hups :p

Helmiä ja Sikoja elokuva lukeutuu varmasti omaan kotimaisten Top kymppiini. Kyseisen leffan olen katsellut lukuisia kertoja ja hyvin paljon näen itsessäni Unto Helon näyttelemää roolihahmoa Timo Hirvosta. Jotka ette leffaa muista tai ole nähnyt, niin hän on tuo kikkarapää Leffan traileriin tästä. Tyyppi on jonkin verran sekopää, mutta samalla vähän ujo, söpö ja symppis kaveri. Noh, en tiedä onko muut samaa mieltä, mutta itse tykkään kuvitella noin. :D

Musiikkipuolelta taas olen pienestä asti ihannoinut mm. Darudea ja Bomfunk MC's Freestyler (sitä videolla esiintyvää rastapäistä poikaa). Loistavaa musiikkia ja vaatetyyli kohillaan juuri meikän makuun ja toimii edelleenkin, sano muut mitä sano! En ehkä täysin pysty noihin ihteeni vertaamaan, mutta wannabe kuitenkii.

Tällänen teksti synty tällä kertaa ja tosiaan, jos vaivaudut tämän luettuasi vielä laittamaan oman vertauskohteesi meikästä noihin kommentteihin tms, niin olen so häpi :) Pistän samalla mitalla kyllä takas ;)

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Arvostelussa: Sweet Corner Junkyard Mixed Sweets

Tytär vetelee sikeitä ja mitä tekee isi. No tottakai arvostelun karkkipussista! Nää on niitä inspiksiä, mitä ei suunnitella etukäteen.
Kyseessä on siis Sweet Cornerin variaatio Bonbonin klassikko nyssäkästä nimeltä "Kaatissäkki", jonka voi sherlockit jo Junkyard nimestäkin suht helposti päätellä.
Kaatissäkki on ollut meikäläisen yksi suosikkimättöpusseista kautta aikojen, joten hyvässä muistissa olevana vertailukohteena käytän sitä tähän arvosteluun.

Kannattaako siis säästää kilohinnassa muutamia euroja ja noukkia Lidlin hyllystä tämä "halppisversio" vai lampsia toiseen markettiin aidon kaatissäkin perässä (ellei Liidelissä satu niitä olemaan erätuotteena), se selviää nyt!

Karkki numero 1. Ensi maku mukavan väkevä, mutta muuttuu muutamassa sekunnissa makeaksi salmiakiksi. Hyvin lähellä Kaatissäkin versiota. Pisteet siitä!

Karkki numero 2. Väriltään hieman KS versiota vaaleampi kala on yksi suosikkikarsuistani Bonbonin tuotannossa. Tämä SC:n on hitusen mauttomampi ja vähän oudon makuinen. Sisällä oleva salmiakkijauhekaan ei tee suurta vaikutusta, vaikka se on näissä se simpukan helmi. Ihan ok, mutta mieluummin KS.

Karkki numero 3. Ai että tää on Kaatissäkissä mehukas! Menettelee se tämäkin versio, mutta jotenkin laimeampi maku vertailukohteeseensa nähden. Ei tehnyt mieli jääny pidemmäksi aikaa imeskelemään, vaan lähes suorilta hampaat ineen ja jauheet suuhun.

Karkki numero 4. Ei ihmeellinen namu KS:ssä, niinpä ei yllättänyt, ettei tämäkään temppuja tee. Pieni sivumaku häiritsi vähän, mutta plussaa sisältä löyvytän salmiakkijauhon määrän runsaudesta (liekö vahingossa lorahtanut).

Karkki numero 5. Ehkä Kaatissäkin paras karsu. Variaatio ok, mutta ei pääse samalle levelille. Tuon jauheen, kun vaihtaisivat parempaan (koksuun vaikka.. no ei, vitsi vitsi)

Karkki numero 6. KS versiossa tuo ruskea osuus on vihreä ja se myös maistuu erilaiselta. Aika mitään sanomaton mättö. Kylhän tätä ny paremman puutteessa aikansa imuttelee.

Karkki numero 7. Banaanin makuinen apina oli selvästi Sweet Cornerille liian kova haaste, sekä muodollisesti, että maun kannalta. Tämä kiekuraksi väännetty karamelli, omaa eniten sivumakua, eikä yllä Kaatissäkin apinan tasolle, vaikka banaani maistuukin esanssien joukosta.

En ole aivan varma kuvittelenko, mutta tätä vakavahenkistä arvostelua tehdessäni sivumakuja on huomattavasti vähemmän, kun pari päivää sitten avatessani pussin. Kannattaa siis säilyttää pussi avattuna pari päivää ennen naposteluhetkeä..
Nojuu, mutta kokonaisuutena ihan ok hintalaatusuhde. Itse tulen jatkossa kuitenkin poistamaan hyllystä ennemmin Kaatissäkin, kun tämän. Olenhan minä sellainen Kroisos

perjantai 24. helmikuuta 2017

Inspiraatiota ja oivalluksia



Vuosi 2017 on alkanut hienosti musiikin tiimoilta. Itseasiassa varmaan paremmin, kun vuosikymmeneen, nimittäin olen viimein oivaltanut muun muassa sen, kuinka tärkeä harrastus se on itselleni ollut ja varmasti tulee olemaan jatkossakin.
Musiikin luominen käy tietynlaisesta terapiasta ja masennuslääkkeenäkin se toimii vaikeina aikoina. Sitä ei välttämättä koita tehdä biisiä mikä suoranaisesti kuvaa henkistä ahdistusta tai muuta tunnetta, vaan antaa syntyä, mitä inspiraation syövereistä ikinä pulpahteleekaan. On siinä jännitystä itsellekin huomata, minkälaisia biisejä mistäkin tilanteista ja fiiliksistä syntyy. Sinänsä musiikissani on helppoa se, ettei tarvitse sanoittaa biisejä, vaan antaa musiikin puhua puolestaan.
Inspiraation tärkeys on myös asia, mihin olen tässä vuoden alussa nyt viimeistään havahtunut. Se on se avain eeppisiin biiseihin, mitä haluaa luoda ja hioa viimeiseen asti ja ennen kaikkea nauttii siitä. Ei sitä väkisin vääntämällä tule mitään muuta, kuin luomisen tuskahiki otsalle ainakin omalla kohdallani. Se on todettu tuhat ja sata kertaa.
Se mistä inspiraation sitten löytääkin on varmasti hyvin henkilökohtaista jokaiselle artistille. Itse olen huomannut, että vaikka tasainen perusturvallinen arki ja elämäntilanne onkin muuten ihan bueno juttu, niin inspiraatio on silloin ollut usein pahasti hukassa, mutta heti kun jotain tapahtuu (esimerkkinä nyt vaikka vaarini nukkuminen pois viime vuoden lopulla R.I.P) sain pitkästä aikaa kunnolla musiikkia syntymään. Inspiraatio voi toki onneksi iskeä myös positiivisista asioista. En varsinaisesti lähde koskaan hakemalla hakemaan inspistä vaan se tulee luokseni, kun on tullakseen.

Aamukahvit ja Straight from my heart biisin viimeistelyä
Myös siitä syystä musiikin vuosi 2017 on alkanut hienosti, että jo näin helmikuuta polkiessa olen saanut kaksi täysin uutta biisiä ulos. Viime vuoden lopulla sain myös yhden biisin tehtyä purkkiin, joten tässä parin kuukauden sisällä on tullut peräti kolme teosta pihalle ja se on minulta todella paljon, kun miettii esimerkiksi viimeistä viittä aiempaa vuotta.
Inspiraatiota on siis alkanut taas löytyä ja sillä mistä se milloinkin iskee ei ole niinkään väliä, kunhan sitä vaan pääsee toteuttamaan. Jokainen valmis teos on itselleni tärkeä monellakin tapaa ja sen kautta ainakin alitajuisesti tulee käsiteltyä hankalia tai miksei mahtaviakin asioita. Moni voi ajatella, että "Joo se on vaan jotain trancejumputusta", mutta itselleni lähes jokainen biisi on huomattavasti enemmän. Joistakin kappaleista se varmasti näkyy muillekin, toisista varmastikaan ei. Se on sinänsä sivuseikka. Nyt tuntuu siltä, että inspis pärinät senkun vaan jatkuu edelleen, joten eiköhän tänä vuonna tehdä vielä useampikin biisi valmiiksi asti!


Uusimmat tuotokseni voi käydä luukuttamassa mm. seuraavista linkeistä -->

https://www.youtube.com/watch?v=_Gv2DgOFqXk Straight from my heart (Melodic Trance)

https://www.youtube.com/watch?v=fololHO9q9Q Voodoo (Electro-rock)

https://www.youtube.com/watch?v=76N9reW0UzI I'm here now (Electro-pop)


tiistai 24. tammikuuta 2017

Ensitunnelmat: Resident evil 7 (PSVR)


 HUOM ei spoilereita!

Tätä on odotettu! Beginning hour ja Kicthen demoja pelatessani odotukset olivatkin nousseet melko korkeiksi etenkin hienosti toimivan VR:n ansiosta. Se jos mikä viimeistään todisti, että psvr:llä pystyy tekemään kunnollisiakin pelejä teknisistä rajoituksistaan huolimatta!

Peli alkaa mukavasti elokuvamaisella videolla rauhallisissa tunnelmissa. Juoni menee kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että päähahmomme Ethan lähtee etsimään kolme vuotta sitten kadonnutta vaimoaan Miaa, saatuaan tältä viestiä, jossa pyytää tulemaan luokseen. Ethan pysähtyy autollaan saamaansa osoitteeseen keskelle korpea valtavan kartanon eteen, josta itse peli alkaa.

Ensimmäinen fiilis oli jälleen "WAU", kun istut autossasi ja katselet ympärillesi ikkunoista. Hyvin toden tuntuinen tunne se oli. Sitten astutaan ulos autosta, ensi kertaa siis ulkotiloihin. Resoluutio ei hivellyt silmää kauemmas katsoessa, vaan itselläni alkoi hyvin pian tämä ikävä vr pahoinvointi. Lähimaastoa tutkiessa grafiikka on melko selkeää välillä jopa hämmentävän hyvää, mutta vähänkään kauemmas katsoessa aikamoista puuroa ja sahalaitaa. Liekö tämä johtuu siitä, että Ressu ei ole pelkästään vr:lle suunniteltu peli? Oli miten oli, kun ulkoa päästään takaisin sisätiloihin tilanne helpottaa huomattavasti. Täytyy vaan nyt toivoa, ettei noita ulko-osuuksia ole paljoa enempää. Onneksi tätä voi kuitenkin pelata halutessaan ilman kakkuloitakin.


Tunnelma on heti kartanoon astuessa mukavan ahdistava ja vr vielä vähintäänkin tuplaa illuusion. Se tunne, kun kahlaat viemärin pohjilla juuri ja juuri leuka veden pinnan yllä ja vedestä pulpahtaa irtonainen pää naaman eteen, on jo kauhun "next level" vr laseilla ja hyvillä kuulokkeilla pelatessa. Tai kun murhan himoinen vihu käy kimppuusi keittiöveitsen kanssa. 3D on huikea! Välillä joutuu kyllä hengähtämään, että uskaltaa liikkua paikasta toiseen. Onneksi on kätevä kartta (jahka sen on löytänyt) käytettävissä napin painalluksella.
Taistelu vr:llä sujuu mielestäni moitteettomasti. Pistoolia ja kirvestä on tullut kokeiltua, eikä mitään tarkkuusongelmia ole ollut. Kääntyminen tapahtuu, joko päätä kääntämällä tai toisella tatilla tietyn astemäärän "sykäyksinä". Yhden sykäyksen määrän voi valita asetuksista muutamista eri vaihtoehdoista. Muuten en ole vr asetuksia tutkiskellut enempää.

Näin parin suht lyhyen testisession jälkeen sanoisin, että Resident evil 7 on kelpo vr peli. Varmasti parempiakin alkaa tippua, kun tekijät pikkuhiljaa ymmärtävät vr:n vahvuudet ja heikkoudet. Jännityksellä silti odotan minkälaisia hirviöitä ja yllätyksiä pelillä on tarjota, kun vasta ihan alku taipaleellahan tässä olen. Voin suositella tätä kyllä jo nyt, mikäli kauhu on yhtään sinun juttusi!

Striimiä ja pelivideota pistän jossain kohtaa twitchiin kun ehdin:
https://www.twitch.tv/heikkit <--- löytyy tuolta

maanantai 23. tammikuuta 2017

Tammikuun teemana Zombit




Ajattelin tässä vähän lätistä noista elävistä kuolleista, joita zombeiksikin kutsutaan ja samaan syssyyn ujuttaa jotain uudesta Resident evil pelistä.

Nyt on siis se hetki, kun pitkään odottamani kauhuelämys Resident evil 7 on julkaistu ja mikä parasta, täydellä Playstation VR tuella! Demo versio Beginning hour oli niin mahtava virtuaali todellisuus (PSVR) kokemus, että pelasin sitä kerta toisensa jälkeen, odottaen tätä varsinaista julkaisua. Suunnitelmissa olisi pistää jossain kohtaa vähän pelivideota ja mahdollisesti livestriimiäkin kyseisestä pelistä, koska sitähän on aina hauska katsoa, kun toinen pööpöilee köntsät housussa kauhukartanossa ;-) Jonkinlainen arvio/fiilistely tänne blogiini ainakin tulee, jahka pääsen kunnolla Biohazardin tunnelmiin!

Zombit ovat kiinnostaneet meikäläistä niin leffoissa kuin peleissä jo pienestä pitäen. Tarkalleen en tiedä miksi, mutta kai ne ovat juuri sopivan rumia ja ahdistavia lahdattavia tällaiselle kauhufriikille kun minä. Zombeista saa myös aikaiseksi hyvää komiikkaa ja huonoimmat kauhua yrittävät zombbarileffat käyvätkin komediasta, vaikka sitä ei itse toivoisikaan. Viimeisimpänä zombifloppina muistan katselleeni Netflixistä Disaster L.A (traileri), huh mitä kuraa. Parhaasta päästä sen sijaan leffapuolelta löytyy mm. Resident Evil (se ensimmäinen) ja 28 päivää myöhemmin.
Peli puolella mm. Dying Light, Call of Duty sarjan Zombies, Resident evil sarja ja Red Dead Redemptionin Undead nightmare ovat pelaamieni zombipelien aatelia.
Jos itse pääsisin suunnittelemaan pelin, siinä olisi myös aivan varmasti zombeja matkassa. Call of Duty Black Ops 2 Zombies moden Transit versiosta olemme kaverin kanssa pitkään haaveilleet, kuinka loistavasti siitä saisi laajennettua vaikka kokonaisen oman pelinsä, joka olisi varma hitti!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tammikuu ja jumankekka UUSI KAPPALE meikäläiseltä!



Enpä olisi uskonut, että näin nopeasti edellisen biisin jälkeen saan inspiksen ja vieläpä kokonaisen uuden biisin kasattua valmiiksi asti! Jonkinlainen simppeli musiikkivideokin oli tarkoitus tehdä ja materiaalia siihen on kuvattunakin, mutta mielestäni tästä ei tullut "biisille arvoinen", joten katsotaan julkaisenko sitä ollenkaan. Syinä lähinnä ainoana editointiohjelmanani (huonosti) toimiva Windowsin oma Elokuvatyökalu ja ajan puute. Onneksi kuitenkin musiikki täytyy myöntää, että olen jopa tyytyväinen kappaleeseen.

Biisin idea syntyi tyttäreni joululahjaksi saamasta nukkekodista ja joltain viime kesänä häälahjaksi saadusta voodoonukke avaimen perästä, jota hieman itse tuunailin "creepymmäksi". Teemaltaan biisin piti alunperin olla ehkä enemmän "kauhua" ja videon piti kuvailla visuaalisesti nuken aiheuttamaa kaaosta nukketalossa, mutta siitä tuli loppuen lopuksi kuitenkin vähän muuta. Biisin nimi-idea tuli yllättäen nukesta ja mielessä pauhaavasta Progidyn hittibiisistä Voodoo people. En mitenkään sen enempää syventynyt voodoo kulttuuriin. "Se vaan kuullosti hyvältä" periaatteella taas mentiin.

Genre on jälleen kerran jotain enemmän persoonallista ja massasta poikkeavaa, mitä nyt meikältä on yleensä totuttu kuulemaan. Se voisi hyvin olla sekoitus Prodigya, Enigmaa ja jossain määrin vaikka Darudea. Oma tyylini toki vahvasti läsnä ja kaipa tätä ihan kivasti tanssiakin voi. Mutta eipä siitä sen enempää, kun popittelemaan vaan alta löytyvistä linkeistä!


Myös youtubesta:
 

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Karibian risteily 2016

Ajattelin nyt viimein taltioida jonkinlaisen tiivistelmän tästä syksyllä 2016 tehdystä mahtavasta reissustamme vaimon, sekä yhden tuttavapariskunnan kanssa. Se oli siis toisin sanoen häämatkamme.

Lentoreittimme koostui kolmesta eri pätkästä. Ensin Tampereelta Tukholmaan ja sieltä Osloon, josta pidempi raapaisu päämääräämme Miamiin. Miamissa yövyimme kolme yötä parissa eri hotellissa, jonka jälkeen saavutimme reissun kohokohdan, eli viikon mittaisen risteilyn kohtalaisen hulppeella paatilla nimeltä Oasis of the seas.
Miamin hotellin huudeilta
Tämä Suomen turuus valmistettu botski oli 75 metriä korkea, siellä oli 17 kerrosta ja porukkaa sinne mahtui lähemmäs 10 000 henkeä. Henkilökuntaa taisi olla jotain parin tuhannen kieppeillä, eli palvelijoita riitti joka lähtöön (välillä tuntui että jopa hieman liikaakin). Laivan aktiviteetteihin kuului mm. Minigolf radat, pelihalli, Zipline vaijerirata, Casino, koripallo/lentopallo kenttä, surffaus simulaattori, uima-altaita, jääshow, standuppia, livebändejä, pöytätennistä ja tietysti valtava määrä baareja ja ruokapaikkoja aina pitserioista Ala carteen.
Aamupala jälkkäreitä
Syöminenhän tuolla laivalla oli kaikille matkan maksaneille ilmaista lähes joka mestassa, mutta koska olimme häämatkalla, saimme yllätykseksemme vielä "ultimate package" juomapassit ilmaiseksi, eli meille myös aivan kaikki juomat olivat ilmaisia! Siellähän sitten tulikin tissuteltua ja maisteltua jos jonkinlaista drinkkiä ja murkinaa. Voin kyllä sanoa, että ruoasta ei tällä reissulla ollut pulaa! Jo pelkällä buffetilla, joka taisi olla neljä kertaa päivässä, eli auki lähes tulkoon koko päivän eri kattauksineen, olisi elänyt herrakaisesti koko matkan. Ja sitä ruokalajien määrää (huhhuh) ei voi edes verrata näihin perus Silja Linen buffetteihin tms.
Monesti sitten illan kähmyrässä kävimme hakemassa pizzaa hotellihuoneisiimme, kun tulimme casinolta tai baarista ja muut paikat olivat jo sulkeneet ovensa siltä päivää. Ala Cartessa oli myös nimikoitu pöytä meille joka illalle kävimme siellä tai emme. Ja parina iltana kävimmekin. Jos nyt ruoasta vielä jotain mainitsen niin miälevvikasia hodareita ja pehmiksiä sai tehtyä erinäisissä ruokapisteissä, hampurilaisista puhumattakaan.

Pizzamesta
Kauppa-aukio
Buffetin kokeilla oli tyyli hallussa
Häämatkamme johdosta myös hyttimme upgradettiin parvekkeelliseen ilman lisäkustannuksia, josta oli mahtavat näkymät merelle ja saarille (valaita en onnistunut bongaamaan!). Hyttiin oli ensimmäisenä päivänä ilmestynyt pari pulloa shampanjaa ja suklaakuorrutettuja mansikoita. Hytin varustukseen kuului pieni jääkaappi, telkkari, sohva, mahtava sänky, pesutilat ja mitä näitä juttuja nyt yleensä hyteissä on. Meillä olisi ollut mahdollisuus tilata koska vaan ruoat hyttiimme tarjoiltuna, mutta jostain syystä kuitenkin jätimme kokonaan tämän mahdollisuuden käyttämättä ja kävelimme ruokamme eteen. Söimme kyllä senkin edestä.  Toisin kuin normiristeilyillä olemme tottuneet, tuolla ruokia ja juomia sai vapaasti kuskata hyttiin tai oikeastaan minne halusi. Siivoojat sitten luonnollisesti huolehtivat jäljistämme. No ei me oikeesti mitään kauheen sikoja oltu.. kai..
Saarella oli joku suomalainen apina.. tai parikin, yks oli kuulemma Kuusamosta
Frozen Mojito
Ryhmä rämä
Tuon aluksen koko oli kyllä melko käsittämätön. Siellä kävellessä ei aina tajunnut olevansa laivassa etenkään "kauppakadun" liikkeitä katsellessa tai laivan oman keskuspuiston ulkobaarissa istuessa. Aktiviteetteja ja paikkoja piisasi sen verran paljon, ettei kaikissa ehditty viikon aikana käydä. Toki toisissa mestoissa kävimme useammankin kerran, kun oltiin hyväksi havaittu ja olihan siinä kolmena päivänä maissa käyntiäkin, joka söi aina suuren osan kyseisestä päivästä.

Central Park
Casino
Minigolf
Kauppakatu
Keskuspuisto ylhäältä päin
Palvelu pelasi tällä risteilyllä ja niin kuin tossa aiemmin jo mainitsinkin, väillä jopa vähän liiankin hyvin. Hyttejä haluttiin siivoja useamman kerran päivässä ja vähän väliä joku tuli kysymään ruokaillessa miten voisi olla vielä avuksi. Altailla aurinkoa ottaessa henkilökunta kävi aktiivisesti kyselemässä saisiko olla jotain juotavaa. Eihän näistäkään kyllä miinuspisteitä voi antaa ja mikä oli oikein mahtavaa, kaikki olivat iloisia ja ystävällisiä asiakaspalvelijoita, toisin kun monesti Suomessa! Kaikesta huolimatta "Do not disturb" kyltti keikkui ovessamme suht useasti.

Reissu oli kaiken kaikkiaan mahtava ja jos joskus on vielä varaa, niin voisihan tuon tehdä uudelleenkin! Ei se halpaa ollut ja kaikkien menojen jälkeen budjettimme ylittyi aika rajusti, mutta kokemus oli kuitenkin sen arvoinen, että voin suositella sitä melkeen kenelle tahansa! Tämä oli siis hyvin tiivistetty kertomus matkastamme. Siitä riittäisi höpöteltävää vielä vaikka kuinka!


random
Pakollinen matka setup












maanantai 9. tammikuuta 2017

Alkaneen vuoden ensimmäiset jorinat

Olipa tuossa hiljattain eräs hauska iltama, kun extemporee pistettiin vaimon ja kaveripariskunnan kanssa Pleikkarilla Call of Duty partyt pystyyn. Perheellisiä, kun tässä ollaan ja ajankohtien yhteen sovittaminen toisten kanssa on toisinaan lähes mahdotonta, niin onneksi nykytekniikka tulee tässä kohtaa apuun!
Läppäriltä Facebook videopuhelua illan viettokamuillemme ja pleikkarilla kutsut peliryhmäämme. Virtuaalibileet voi alkaa! Alkuun tahkoimme koko maailmaa vastaan online multiplayerissa, mutta huomattavan turpamyllytyksen jälkeen päätimme vaihtaa mättämään zombeja pataan oikein urakalla, josta sitten muodostuikin kyseisen illan hitti!
Eipä sitä aina jaksa pelaamallakaan iltamia viettää, mutta tämä oli kyllä oikein hauskaa jo pelkästään seuran puolesta ja kun juttelee siinä samalla videokuvan kera, niin tunnelma on lähes kuin oltaisiin kaikki saman katon alla. Jonkun mielestä voi kuulostaa oudolta, mutta hei, ainakin parempi kun ei mitään ;)

Pysykää ny paikoillanne, että mä saan kuvan teistä!
Uusi vuosi ja uudet kujeet niin sanotusti. Videoiden tekeminen on viime aikoina alkanut kiinnostaa yhtenä harrastuksista, mutta mitä kuvata, miten ja miksi. Noh. Pelailua ainakin tulee harrasteltua silloin kun aikaa on, niin miksipä en kuvailisi siitä parhaita paloja, etenkin, kun PS4 tekee sen niin helpoksi. Pari kertaa jo kokeilin suoraa lähetystäkin ja hauskaa oli. mm. Resident evil 7 VR (Virtual Reality) demon parissa. Sehän on jo sekin jonkinlaista viihdettä, kun "paskon housuuni" sitä pelatessani (sitten koko versiosta puhumattakaan!) on se niin pirun jännä. Omaksi ja muiden iloksihan näitä tehdään ja kai sitä voisi muutakin, kun pelejä kuvailla jos tässä vielä oikein innostutaan!

Näitä blogeja ajattelin myös kirjoitella aina, kun inspistä löytyy, mutta musiikin tuottaminen on edelleen se ykkös harrastus. Mahtavaahan se olisi jos nämä joskus poikisivat leipääkin taloon, mutta hauskaa se on näinkin kun voi pohtia, tuottaa ja luoda vapaasti mitä haluaa ja milloin haluaa :) Jos vielä jotain liikuntaakin.... nääh, töissä sitä sit.. Katotaan uskaltaako vanha ens kesänäkin vielä laudan päälle kurvaileen!