--- Tuiskunen.blogspot.fi ---
on yksi allekirjoittaneen tavoista purkaa mielen syövereistä pursuilevia ajatuksia ihmisten ilmoille, joten täältä löytyy muun muassa asiaa ja arvosteluja konsolipeleistä, sekä musiikista. Huumoria ja myös vähän diipimpää pohdintaa elämästä, sekä ihan vaan satunnaisia tarinoita meikäläisen maailmasta.

Kategoriat:

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kiroilu musiikissa


Töissä aamukuormaa purkaessa radio on hyvin piristävä elementti. Välillä sieltä tulee hyvää läppää juontajien toimesta etenkin Suomipopin aamulypsyssä, mutta myös paljon musiikkia, pääasiassa listahittejä. Muuten en radiota juurikaan kuuntele, koska näistä radiohiteistä hädintuskin puolet on nykyään edes sitä tasoa, että kestäisi kuunnella päätä hajottamatta... Noh makuasioitahan noi, mutta nyt asiaan.

Musiikkia kuunnellessa tulee pohdittua kaikenlaisia biiseihin liittyviä asioita, esim nyt viime aikoina olen miettinyt kiroilua musiikissa. En pidä sitä oikeen minään, kun joka toista lausetta tuetaan voimasanalla. Pahimmillaan se on jopa raivostuttavaa ja halpamaista. On taito käyttää kirosanoja oikein ja oikeissa paikoissa. Mieleeni on asiaa kelaillessani jäänyt viime aikoina muutama suomalainen esimerkki erittäin onnistuneesta kiroilusta musiikissa, jossa itselläni ainakin pyyhkäisee kylmän väreet kehossani aina kohdan kuultuani. Nämä esimerkit ovat todella epätyypillisiä omaan musiikkimakuuni, mutta mitä pienistä, kun ei nekään meistä.

Ensimmäinen, joskin melko vanha biisi on Maija Vilkkumaa - EI. "...Ja hän tietää ettei taiat auta, hän huutaa päästä mut ulos jumalauta". Hrrr toimii!

Maija Vilkkumaa - Ei 

Toinen esimerkki tulee rääväsuulta Petri Nygård - SEOPETRII. "Mu riimit on pippurikaasuja, katon teitä alaspäin vittu mitä raasuja!". Voi sitä puistatuksen määrää kun ton kohdan kuulee!

Petri Nygård - SEOPETRII 

Kolmas ja tuorein esimerkki on Arttu Wiskari - Sirpa. "Joku huusi saatanan koditon, aivan sama mulla onni on". Damn!

Arttu Wiskari - Sirpa


Kertokaas ihmiset tuleeko teille samoja fiboja tai mitä muuten olette mieltä kiroilusta musiikissa?

1 kommentti: